Category Archives: Autoilun

Kauneimmat tuunausautot

Autojen tuunaaminen on ympäri maailman aina ollut suosittu harrastus ja nykyään tuunaaminen on entistä suositumpaa. Tuunaamisessa on kuitenkin hyvä muistaa, että muutokset eivät välttämättä ole viisas ratkaisu. Aurinko ja kevät herättävät ihmisissä usein piilevän autokuumeen, mutta aina henkilön taloudellinen tilanne ei salli uuden kulkuneuvon hankkimista. Liikenneturvallisuus pitää aina olla etusijalla, joten liikennekäytössä olevaan autoon ei saa tehdä suuria muutoksia. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että auto on paras ja turvallisin silloin, kun sitä käytetään juuri niin, kuin on tarkoitettu. Muutoksia ei saa siis omin päin tehdä auton suorituskykyä ja tehoja ajatellen. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää sitä, ettei auton rengaskokoa saa lähteä omin päin muuttamaan mistään syystä.

Tuunaa auto turvallisesti

autoa muunneltaessa kannattaa säilyttää maltti ja välttää turvallisuusriskit. Kaikenlaiset jälkikäteen tuunaamalla tehdyt muutokset vaikuttavat usein negatiivisesti auton ajettavuuteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Turvallista tuunausta on auton värin muuttaminen nykyisestä toisenlaiseksi tai hillittyjen kuvioiden luominen auton peltipinnoille. Rengaskoon suurentaminen tuunaamalla on suosittua ympäri maailman, mutta siinä on huomattavia turvallisuusriskejä, sillä suurentaminen tekee renkaasta aina matalaprofiilisemman, joka puolestaan altistaa autoa kulumiselle, rengas joustaa ajossa vähemmän ja matkustusmukavuus kärsii oleellisesti. Turvallisuus heikentyy huomattavasti matalaprofiilisia renkaita käyttämällä, ja auto lähtee muun muassa vesiliirtoon normaalia rengasta paljon helpommin. Suosittua rengaskoon suurentaminen on myös ulkonäkösyistä, mutta aina täytyy muistaa, että tuumakooltaan suuremmilla ja leveämmillä renkailla on hyvin korkeat hankintakustannukset. Tästä syystä vakiokokoisilla renkailla ajaminen on aina edullisempaa ja turvallisempaa. Suosittua on myös auton moottorinohjausyksikön uudelleenohjaaminen, jolloin tavoitellaan suorituskyvyn paranemista liikenteessä sekä pienempiä polttoainekustannuksia. Toisinaan voiman ja väännön lisääntyminen vaikuttavat kuljettajan ajotapaan sellaisella tavalla, että polttoaineenkulutus kasvaa huomattavasti alkuperäisestä. Ohjeena onkin, että ennen tuunaamista kannattaa miettiä kahdesti, lähteäkö tuunaamaan vai onko auto nykyisellään loppujen lopuksi kuitenkin parempi.

Pimeällä ajaminen ilman lisävaloja

Lisävalojen asentaminen on suosittu toimenpide autoa tuunatessa. Uutta autoa hankkiessa kannattaa tehdä muutama käytännön asia, ennen kuin edes harkitsee lisävalojen hyödyllisyyttä. Ensimmäiseksi kannattaa aina pyytää auto koeajoon yön ylitse, jotta saa tuntuman auton valotehosta. Autoliikkeestä ostaessa asia yleensä aina onnistuu ja paljon pimeän aikaa ajavan on aina hyödyllistä tietää, millainen valojärjestelmä autossa on. Moni pyrkii varsinkin pimeissä Suomen oloissa korjaamaan valotehoa paremmaksi lisävalojen avulla, mutta aina se ei ole kannattavaa. Lisävalot saattavat myös olla odottamaton turvallisuusriski, sillä kun kirkkaat lisäkaukovalot vaihtuvat heikompitehoisille lähivaloille, silmät sopeutuvat heikompaan valotehoon hitaasti. Lisäkaukovalot saattavat myös häikäistä vastaantulijoita liikenteessä suuresti, jos kuljettaja ei vaihda tehoa lähivaloille riittävän aikaisin. Kengät ostat helposti ja edullisesti osoitteesta Footway.fi, mutta ennen auton hankkimista on aina tarpeen tutustua huolella auton ominaisuuksiin, joka koskee luonnollisesti myös kulkuneuvon valotehoja pimeällä, kuten Suomessa syksyn ja talven pimeillä ajokeleillä.

Autot, joiden ratissa adrenaliini virtaa

Vauhti tuntuu koko kehossa kiihtyvän urheiluauton matalan penkin pohjalle uponneena katse kiinni horisontissa ohi vilkkuvien maisemien hädin tuskin rekisteröityessä tajuntaan, kunnes kuski saavuttaa vauhdin Jumaluuden, yli-ihmisellisen olotilan, homo sapiensille luonnottoman voimakkaan vertikaalisen työntövoiman ja vauhdin.

Vauhdin, jonka saavuttaneet ihmiset kokivat yleensä viimeisenä kohtalonaan tasapainon petettyä väärään aikaan väärässä paikassa, kunnes mekaaninen moottori mullisti liikkeen todellisuuden ja ihminen kykeni turvallisesti kiihdyttämään vauhtiin, jossa mieli liki irtautuu kehosta. Nopeat autot ovat vieneet monen miehen sydämen – ja hengen. Vauhti on huumaavaa ja vaaratilanteiden mahdollisuus on osa jännitystä.

Vauhti on henkilökohtainen kokemus. Se pitää tuntea itse, eikä sitä voi nähdä tai kuulla. Mitä pienempi ajoneuvo, sitä vahvemmin ja matalammalla kynnyksellä vauhti alkaa tuntua suonissa. Pieni ralliauto on kiihtyessään valtava kokemus, mutta myös riskialttiimpi isoon maasturiin verrattuna.

Alla esittelemme muutamia nopeita valioyksilöitä.

  • Audi TTAudi TT Roadster sports car dashboard

Jos etsit urheiluautoa, Audi TT on varma valinta. Mallia voisi jopa pitää urheiluauton perusmallina; se on tyylikäs, siinä on riittävänkokoinen 220 hevosvoiman moottori (TTS versiossa on 292 hevosvoimaa), mutta valitettavasti uusissa malleissa ei ole manuaalia. Auton saa lisäksi avomallisena, jos veressäsi virtaa James Bondin ainesta. Auto kiihtyy nollasta sataan 4.2 sekunnissa. Hinta on 45 – 55’000 euroa.

  • Jaguar F-Type

Jaguar F Type on jännittävän viettelevällä ulkonäöllään erityinen paketti. Autosta on avomalli ja hevosvoimia löytyy kokonaiset 340 (S-mallissa on 380 hv). Auto kiihtyy 0-100 4.9 sekunnissa Hinta on 60-100’00 euroa.

  • Alfa Romeo 4C

Alfa Romeon riisuttu 4C mallin on jokaisen nousukkaan ja poikamiehen pakkosaada-menopeli. Seksikkään alhaiset penkit ovat jopa niin matalat, että arvosteluissa niihin sanottu olevan vaikea kiivetä sisään ja ulos – ja tämä on tietysti vain positiivinen merkki – mitä matalampi, sitä parempi, sillä hankaluudella ei ole väliä, kun olet ratin ääressä. Hevosvoimia löytyy kohtuulliset 237, huippu nopeus on 250 km/h ja 0-100 onnistuu 4.2 sekunnissa.

Nämä arvot osuvat keskikastiin, mutta kuka väittää, että teho olisi koskaan ollut italialaisten myyntivaltti? Ulkomuodoltaan auto on juuri sitä, mitä jokainen urheiluautosta haaveileva kuvittelee: upea punainen salama suoraan GTA-kaupungin kaduilta.

  • ChevChevrolet Corvette Stingray C7 Convertiblerolet Corvette

Tämä urheiluauto kilpailee ehdottomasti maailman huippu-urheiluautojen luokassa. 6.2 litraisella V-8 moottorilla varustettu ajoneuvo sisältää jopa 455 hevosvoimaa. Uusimmissa malleissa on lisäksi 8-nopeuksinen automaattivaihteisto 7-nopeukseisen manuaalin lisäksi. Nousu 0-100 tapahtuu 3.9 sekunnissa ja nopeus yltää jopa 280 km/h.

Autojen tuunaus harrastuksena

Auton tuunaus on monien nauttima ajanviete. Tuunarin auto on suorastaan rakkauden kohde, ja sitä kohdellaan kuin omaa lasta. Innokkaimmilla harrastajilla on tuunattava auto ja arkikulkuneuvo erikseen. Näin he kehtaavat tehdä mitä uskaliaimpia muunnelmia tuunausautoonsa, ja voivat silti mennä maanantaina töihin arkiautollaan ilman pelkoa siitä, että kulkupeli pettää kesken matkan, tai poliisi pysäyttää jonkin laittoman moottorin osan takia. Joillakin on jopa erikseen omat autotallit tuunattaville autoille ja arkiautoille.

Moottori on avainasemassa

Auton tuunaus eli ”tuning” lähtee moottorista. Yllättävän pienistä ja vähäpätöisistäkin autoista saa helposti irti ralliauton tehon vain moottorin tehoa lisäämällä. Joillakin tuunareilla on huumorin vuoksi pieni tuunattu auto, jonka moottori karjuu kuin leijona savannilla. Moottorin osia voi päivittää kuluneista eheisiin tai vanhasta teknologiasta uudempiin.

Symboliset siivekkeetCar mechanic at work

Siivekkeiden käyttö sai alkunsa urheiluautoralleista, kuten monet muutkin tuunaukseen liittyvät elementit. Siivekkeistä ei välttämättä ole hirveästi apua päivittäisessä kaupunkiajossa, mutta niiden merkitys on enemmän symbolinen – jokainen tietää, että kyseessä on ammattituunari, kun autossa on siivekkeet. Siivekkeet ovat autojen vastine rusetille ja kravatin vastineena on komea keulakoriste. Ja miksei siivekkeistä olisi peräti hyötyä Saksan Autobahneilla kiihdytellessä.

Karjuvat pölykapselit

Pölykapselit ovat klassinen tuunauskohde. Pölykapseleissa on sallittua mennä äärimmäisyyksiin asti. Ja vaikka kullatut pölykapselit herättävätkin hämmentyneitä katseita, ne ovat silti hyvän maun rajoissa ja täysin koodin mukaisia. Autoa ei tosin kannata tässä tapauksessa jättää ulkotiloihin valvomatta.

Toinen erikoisuus on pyörivät pölykapselit, jotka jatkavat liikerataansa auton pysähdyttyä. Kiiltävyys on ehdottoman tärkeä ominaisuus pölykapselille.

Ulko-ovet, ikkuna ja takaluukku

Päästäksesi sisään autoon helposti kannattaa sijoittaa rahaa hyviin oviin. Luotettavat ja etäavattavat lukot edistävät sisäänpääsyn tehokkuutta huomattavasti. Kiireessä avaimen löytäminen voi olla vaikeaa, ja etäavaus nopeuttaa oven avaamista. Myös automaattisesti avautuvat ovet ovat erittäin hyvä varuste.

Talvisin lukot saattavat jäätyä, joten ei kannata kitsastella niiden hankinnassa. Luotettavat lukot eivät myöskään petä sinua vain muutaman vuoden jälkeen. Luja ulko ovi pitää myös pitkäkyntiset loitolla.

Maalaukset ja ulkopinta kuntoon

Auton maalauksissa vauhdikkuus on avainsana. Liekit ja vauhtiviivat ovat suosituimpia muotoja ja neonvärit sekä punainen ja musta herättävät kunnioitusta ainakin ensivaikutelman ajaksi. Moni kakku on päältä kaunis, ja yleensä parhaiden autojen ulkoasu on hillitympi.

Suihkumaalaus on paras tapa hoitaa homma, ja luo myös klassisimman ulkonäön. Toinen tapa on teippaus. Teippauksella voi saada aikaan erittäin persoonallisen ulkomuodon, joka erottuu muista autoista pelkästään pinnoituksensa takia. Teippauksen jälkeen ulko ovi saattaa kuitenkin näyttää hieman epätasaisemmalta auton kokonaisuudessa.

Paras perheauto

Perheitä on monenlaisia – pieniä, suuria, eronneita ja uusioperheitä. Riittävän tilava auto on lähes välttämätön väline menestyksekkääseen perhe-elämään. Varsinkin jos lapsilla on paljon harrastuksia, autoton perhe epäonnistuu tehtävissään luultavasti herkemmin kuin autollinen perhe, tai ainakin auto helpottaa arkea, mikä vähentää vanhempien stressiä, mikä parantaa koko perheen hyvinvointia. Hyvä perheauto on kustannustehokas, luotettava ja muunneltava.

Koolla on merkitystä

Suuri perhe tarvitsee suuren auton, mutta myös pieni perhe voi vThe girl and stuff in the open trunkarautua varsin runsaan autokapasiteetin tarpeeseen. Joskus voi tulla tarve esimerkiksi ottaa kyytiin lasten kavereita. Isolla autolla voi myös kuskata suuria tavaroita paikasta toiseen, esimerkiksi uuden sohvan kotiin tai vanhan pesukoneen kaatopaikalle. Liian suuri auto voi kuitenkin käydä kalliiksi, sillä bensiini ei kasva puussa.

Tilava takakontti on aina kätevä

Jos auto on keskisuuri, voi olla hyvä idea harkita taitettavien lisäistuinten asettamista takakonttiin. Taitettava lisäistuin voi tulla tarpeen yllättävinä hetkinä, jos tarvitsee kuljettaa ylimääräisiä henkilöitä.

Takakontin luukulla on myös erilaisia ominaisuuksia. Automaattinen avaaja vapauttaa kädet, ja voi olla erittäin hyödyllinen varsinkin pienistä lapsista huolehtiville vanhemmille. Lisäksi joidenkin takakonttien luukun voi avata joko kokonaisena tai vain avaamalla vain ikkunaosan. Jälkimmäinen voi olla erittäin hyödyllinen, jos tulee tarve kuljettaa jotain pitkiä tavaroita, tai jos sattuu olemaan kovassa kiireessä.

Mittasuhteet perheen perusteella

Leveystila on usein jopa tärkeämpää kuin pituustila, sillä takapenkillä istutaan kiinni toisissa vierekkäin ja etupenkilläkin polvi voi osua vaihdekeppiin, jos auto on hyvin kapea ja matkustajat erityisen pitkiä.

KannatThree of ustaa muistaa, että lapset kasvavat, joten ennakointi autoa ostettaessa ei ole pahasta. Lisäksi korkeus on merkittävä mukavuustekijä varsinkin pitkillä matkoilla. Yleisimmin perheiden suosimat pitkänmalliset farmariautot ovat yllättävän matalia, ja tunnelma on katon lailla myös lattea ja lisäksi ahdas.

Ahtaus saattaa koetella joidenkin perheenjäsenten hermoja, ja vaikkei tätä vaikutusta huomaisi päivittäisellä koulumatkalla, niin hiihtolomalle Lappiin ajaessa kolme esiteiniä takapenkillä tuskin pysyy täysin rauhassa ja hiljaa, jos heillä ei ole lainkaan omaa tilaa.

Kattoikkuna antaa valoa ja tuulettaa autoa

Kattoikkuna on mukava erityisominaisuus, mutta ennen kaikkea se on turvallinen vaihtoehto takapenkin sivuikkunoiden avaamiselle. Varsinkin vilkkaiden lasten kanssa on huomattava riski, että joku työntää kätensä, tai pahimmillaan pienen päänsä tai jalkansa ulos ikkunasta juuri väärällä hetkellä johtaen raajarikkoon tai jopa raajan menetykseen. Kattoikkuna on turvallinen, sillä se on lasten ulottumattomissa, ja käden työntäminen siitä ulos on lähes riskitöntä.

Suksiboksi kulkee menossa mukana

Jokaisen perheen talviloman pelastaja on suksiboksi. Autossa kannattaa olla mahdollisuus asentaa suksiboksiteline. Lisäksi suksiboksi on erittäin tehokas tapa lisätä kuljetustilaa ja kuljettaa pitkiä esineitä takapenkin ollessa matkustajakäytössä.